Uusi sananlasku

Jos tapaat englantilaisella niityllä hyttysen, älä yritä puhua sille saksaa.

La Primavera

Mun sisänen kello on ihan sekaisin... Ensinnäkään en ole vielä tottunut tähän valoisaan vuodenaikaan, yhtäkkiä aurinko paistaakin vielä kahdeksalta illalla, enkä saa nukuttua kun pimeys laskeutuu vasta kymmnen aikoihin. Toisekseen nyt on ollut todella lämmintä jo jonkin aikaa, eikä puissa ole vielä edes silmuja. Olen nyt jossain pysähtyneessä tilassa, kun kevät ei ole vielä kunnolla alkanut. Oon huomannut, että elän vuotta samaan aikaan luonnon kanssa, ja nyt kun talvi on loppunut, mutta kevät ei ole vielä varsinaisesti täällä, oon ihan hukassa.

Monta junaa

Oletteko koskaan kuulleet sanontaa "meitä on moneen junaan"? Viimeaikoina olen huomannut että tämä tosiaankin pitää paikkansa. Ihmisiä on niin monenlaisia. Olen huomannut että ihmisillä on äärettömän mielenkiintoisia ajatuksia ja näkemyksiä jos heitä vain jaksaa kuunnella. Heidän kanssaan ei tietenkään tarvitse, eikä pidäkään, olla aina samaa mieltä - mutta maailmasta saa enemmän irti jos sitä katsoo jonkun muun näkökulmasta.

Ihmisiä voi ymmärtää paitsi kuuntelemalla, niin myös tarkkailemalla. Ihmiset tekevät joitain asioita välillä itse sitä tiedostamattaan, ja se paljastaa heistä uskomattoman paljon.

Ihmisiä ei pitäisi tuomita jonkun tietyn piirteen perusteella. Usein kaikkein mielenkiintoisimmat ja viihdyttävimmät ihmiset ovat niitä, joiden ei oleta sitä olevan.

Kupla

Mä tajusin just että mä elän kuplassa. Sellanen epämääränen musta kupla jonka läpi voi kuitenkin nähdä. Koko elämäni mä oon asunu tän kuplan sisällä. Se eristää mut todellisesta maailmasta. Sitä kuplaa ei voi nähdä, mutta se vaikuttaa kaikkeen, ja siitä tietää että se on olemassa. Se kupla koostuu epämääräisestä synkkyydestä ja pahasta tahdosta. Mä olen ite luonut sen kuplan suodattamaan maailmaa, suodattamaan kaikkea ikävää. Ja ei siinä mitään, se kupla on toiminu vallan hienosti tähän asti. Mutta kuplat on hauraita. Mitä sitten tapahtuu kun se kupla yhtäkkiä puhkee ja todellisuus vyöryy sisään?

Tässä kuplassa on yks ongelma: se toimii molempiin suuntiin. Samalla kun kaikki paha jää sen ulkopuolelle, niin kaikki oikeesti näkemisen arvonen jää myös. Se kupla ei päästä mitään lävitseen, siks mun elämäni on täynnä vaan sellasia asioita mitä voin ite hallita: esim. opiskelu, siitä voin päättää ite ja sen kulkua voin hallita.Välillä mä toivon ettei sitä kuplaa olis, että mä voisin vappasti kokeilla kaikkea ja tehdä mitä haluan. Mä olen joskus yrittänyt päästä siitä eroon, mutta mä päädyin vaan vahvistamaan sitä....

Musta tuntuu että se kupla puhkee minä hetkenä hyvänsä. Aina välillä mä nään sen kuplan ohi. Mä nään sen ikävän mitä se on ennen suodattanu, mut välillä mä nään myös kaiken sen hyvän mitä se on torjunu. Mä nään ne ihmiset jotka elää kuplan ulkopuolella, niistä mä tiedän että maailmassa on kaikkea pahaa, ja kaikkea hyvää. Mutta mä en tiedä miltä kuplan ulkopuolella oikeesti näyttää, miltä todellisuus oikeen maistuu? miltä se tuoksuu? miltä se kuulostaa ja miltä se tuntuu? Mä tiedän vaan miten muut ihmiset sen kokee. Miten mä sen koen? Mitä jos kaikki, mitä mä olen tehnyt ja saavuttanut kuplan sisällä, osottautuukin täysin turhaksi? Mitä jos mä olen vaan tuhlannut elämääni kuplan sisällä...?

Kaikkein pahinta on se, että mä tiedän miten se kupla puhkastaan. Mä tiedän sen heikon kohdan joka poistaa sen kokonaan, mutta mä en uskalla tehdä sitä. Mitä jos puhkasemalla kuplan mä muutan itteni selllaseks ihmiseks, millaseks oon vannonu etten koskaan tuu?

Ihmiskunnan perintö

JIM:ltä tulee tiistaisin kello 21.00 dokumenttisarja "Maa ihmisten jälkeen". Sarjassa mietitään mitä maailmalle tapahtuisi, jos kaikki ihmiset katoaisivat yhtäkkiä taivaan tuuliin. Dokumentissa ei siis mietitä miksi ihmiset katoaisivat, vaan mitä maapallolle tapahtuisi sen jälkeen. Upeat tietokoneanimaatiot osoittavat yksityiskohtaisesti mitä rakennuksille, monumenteille, kaikelle mahdolliselle tapahtuu ajan myötä.

Dokumenttisarjaa katsoessani rupesin miettimään: jos ihmiset katoaisivat, tai onnistuisivat tuhoamaan itsensä, niin mitä meistä jäisi jäljelle? Mikä tällä planeetalla kertoisi ihmiskunnan olemassaolosta? Jos edellämainittua dokumenttia on uskominen, niin ei menisi kuin 500-1000 vuotta ja käytännössä kaikki ihmisen koskaan valmistama olisi tuhoutunut, hautautunut tai muuten hävinnyt. Eliölaji, joka periaatteessa hallitsi tätä planeettaa 10 000 vuotta, ja mitä siitä jää jäljelle? Suurimmatkin pilvenpiirtäjät murtuvat, suurimmat kaupungit muuttuvat metsiköiksi. Tuhansia vuosia vanhat pyramiditkin alkavat jo nyt näyttää murenemisen merkkejä. Ilmeisesti ainoat asiat, mitä ihmisten jälkeen jää, ovat muovi (muovijätteet hajoavat luonnossa äärettömän hitaasti) sekä puhdas 24 karaatin kulta, joka puhtaana on lähes reagoimatonta ja voi arvioiden mukaan säilyä missä tahansa olosuhteissa jopa miljoonia vuosia.

Ehkä ihmisten pitäisi yhdessä kerätä suuri määrä kultaa, ja muovata siitä iso laatta tai patsas, johon kaiverrettaisiin jonkinlainen muistokirjoitus ihmisistä. Sen ei tarvitsisi olla mitään informaatiopainoitteista, pelkkä osoitus sivistyksestä riittäisi. Edes jotain joka kertoisi mahdollisille tuleville evoluution tuottamille lajeille tai avaruudesta tuleville vierailijoille, keitä olimme, mitä teimme ja mitä saavutimme valtakautemme aikana.

Toisaalta, nykyisessä maailmassa jää usein miettimään: onko mikään tästä maailmasta loppujen lopuksi muistamisen arvoista?

Aprillia, olet saarrettuna nurkkaan!

Huhtikuun ensimmäinen... aprillipäivä... vuoden ainoa päivä jonka tahtoisin jättää väliin. Jollei tänään olisi ollut koetta, niin olisin hyvin voinut jäädä kotiin, sulkea kännykän ja istua pimeässä huoneessa ja olla puhumatta kenellekään mistään. Koko päivän idea on raivostuttava. Piloissa ja muissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun niitä saa kuunnella koko päivän eikä kenenkään kanssa voi jutella ilman että toinen viljelee puheeseensa enemmän tai vähemmän läpinäkyviä haudattuja koiria.... Yhtälailla on vaikea pitää yllä keskustelua kun toinen epäilee jatkuvasti kaikkea sanomaasi.

Ja tähän kun otetaan vielä mukaan media niin soppa on valmista: lehdet julkaisevat huuhaa-juttuja joissa on käytetty "luovaa mielikuvitusta..." Odotanpa vain sitä päivää kun aprillipäivänä tapahtuu jotain oikeasti suurta tai outoa tai vakavaa
eikä kukaan usko sanaakaan. "Poika joka huusi susi"-skenaario tulee olemaan suuri voitto meille (minulle) jotka vihaamme aprillipäivää.