Musta viini

En tiedä miten se oli mahdollista, mutta eräänä päivänä palatessani kotiini löysin työpöydältäni pienen valkoisen kortin. Käyntikortin kokoinen, pahvista valmistettu kortti, johon oli kauniilla, mustan välkehtivillä kirjaimilla kirjailtu ”Café Poison”. Otn kortin käteeni, ja huomasin siinä olevan taitoksen. Yläreunassa olevan taitoksen avulla avasin kortin ja luin sen sisällä olevan tekstin: ”Olette tervetullut nauttimaan Café Poisonin viihtyisästä ilmapiiristä ja ensiluokkaisesta tarjoilusta, mutta olkaa hyvä älkääkä juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.” Kummastelin kortin sanomaa ja käänsin koko kortin ympäri. Kortin toiselle puolelle oli kirjoitettu osoite. Miettimättä asiaa tarkemmin otin autonavaimeni ja lähdin etsimään tuota kahvilaa.

Ilta oli jo pimennyt, ja kaduilla liikkuvat ihimset olivat vain huputettuja varjoja valopisteiden joukossa. Joutuessani pysähtymään liikennevaloihin, joku koputti auton ikkunaan. Avasin ikkunan ja näin nuoren naisen hymyilevän minulle ja sanovan: ”Älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.”

Jatkoin matkaani, yhä kummastellen. Lähestyin osoitteen ilmoittamaa paikkaa, kun näin valomainoksen jossa luki: ”Älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.”

Pysäköin autoni aivan rakennuksen oven eteen, sillä katu oli aivan tyhjä ja tilaa riitti. Rakennus oli pieni, lähes naurettavan pieni verrattuna sitä ympäröiviin korkeisiin, harmaisiin kerrostaloihin joiden julkisivut olivat harmaantuneet vuosikymmenten aikana. Harmaassa ympäristössä pieni, lämmintä valoa säteilevä kahvila erottautui hyvin. Kävelin kahvilan ovelle ja tartuin kullattuun kahvaan, joka oli kiinnitetty tummanruskeaan puuoveen.

Kahvila ei ollut suuri eikä se edes näyttänyt kahvilalta: se näytti hienon ravintolan aulalta. Huoneessa oli muutamia istumapaikkoja, jotka oli verhoiltu tummanvihreällä kankaalla, tummasta puusta kaiverrettuja yksityiskohtia pitkin kattoa ja lattiaa, sekä baaritiski, joka kiilsi uutuuttaan. Huoneen seinillä roikkui kelloja. Seinät olivat lähestulkoon täynnä erilaisia kellotauluja, mutta yhdessäkään kellossa ei ollut viisareita osoittamassa aikaa. Oudointa oli, että eräässä kaappikellossa oleva heiluri oli ikään kuin pysähtynyt kesken heilahduksen, samoin kuin erään toisen kellon heiluri näytti roikkuvan ilmassa.

Huoneessa oli myös pieni vastaanottopöytä. Sen takana seisoi hieman alle kolmekymmentävuotias nainen. Naisen mustat hiukset oli sidottu nutturalle, hänellä oli yllään liituraitainen jakkupuku ja hänellä oli kultaiset korvakorut. Naisen kasvot olivat virheettömät, hänen puhtaanvalkoiset hampaansa näkyivät kun hän hymyili. Astuin hieman epävarmana vastaanottopöydän eteen ja katsoin naista kysyvästi. ”Kuinka voin auttaa?” hän kysyin minulta – en tiennyt mitä vastata. Onneksi nainen vastasi omaan kysymykseensä heti esitettyään sen: ”Teillä on varmaankin varaus tälle illalle” hymyillen nainen laski hitaasti katseensa pieneen kirjaan, joka oli pöydällä hänen edessään. Minäkin katsoin alas ja näin, että kirjassa ei ollut kuin yksi merkintä. Vaikka nimeni oli minuun katsoen ylösalaisin pystyin silti tunnistamaan sen. ”Meillä on varaus kaikille ihmisille, mutta vain jotkut lunastavat varauksensa.” Nainen sanoi, otti kirjan, sulki sen ja painoi kylkeään vasten, viitaten samalla toisella kädellään kohti pariovia, jotka olivat huoneen perällä. ”Pöytänne odottaa teitä” Katsoin kummissani naista, mutta tämä vain hymyili ystävällistä hymyään. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin totella kehotusta ja lähdin kävelemään kohti pariovia. Matkallani katselin taas seinillä olevia kelloja. Olin kääntymässä naisen puoleen kysyäkseni miksi kellot olivat pysähtyneet – mutta hän vastasi jo minulle: ”Me emme anna ajan kaltaisten häiriötekijöiden rajoittaa asiakkaidemme viihtyvyyttä. Mutta älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä!”

Työnsin pariovet auki. Astuin niin korkeaan saliin, että tuskin pystyin erottamaan kattoa, etenkin kun huonetta valaisivat vain muutamat kynttilät. Salin keskellä näin yhden ainoan lasipöydän. Sille oli aseteltu aterimet yhdelle. Pöytä oli kolmion muotoinen ja jokainen sivu oli yhtä pitkä, noin kolmen askeleen mittainen. Kävelin kohti pöytää, ja näin sen vieressä seisovan hahmon. Lähempää huomasin, että tuo hahmo oli arvokkaan näköinen vanhempi miestarjoilija, jolla oli musta puku yllään ja valkoinen liina laskostettuna vasemmalle kädelleen. Kun tulin pöydän luo, tarjoilija teki kumartavan eleen ja siirtyi pöydän ääressä olevan tuolin taakse ja siirsi sitä niin, että saatoin istuutua pöydän ääreen.

Istuessani tuoliin pystyin tarkastelemaan sitä lähemmin: tuoli näytti raudasta valmistetulta, mutta tosiasiassa se oli koottu avaimista, sadoista ja taas sadoista avaimista joita oli monen kokoisia ja mallisia. Ne olivat kiinnittyneet toisiinsa luoden, yllättävän mukavan, istuimen.

Katselin pöytää. Istuin yhdellä sen sivuista ja näin pöydän kaukaisimmassa kulmassa viinipullon. ”Tahtoisitteko kenties jotakin juotavaa Sir?” tarjoilija kysyi minulta kohteliaaseen ja arvokkaaseen sävyyn. En voinut irrottaa katsettani pullosta, joka oli pöydän kulmalla. ”Kiitos, mielelläni” vastasin, yhä tuijottaen pulloa. ”Mitä tahtoisitte juoda Sir? Meillä on laajin kokoelma kaikkia juomia joita maailmassa on koskaan valmistettu. Voitte valita mitä tahansa mitä mielenne halajaa.” Olin hetken vaiti ja tuijotin pulloa. ”Onko teillä mustaa viiniä?” kysyin ja sain vastauksen ”Kyllä vain Sir, mutta älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.” Irrotin katseeni pullosta ja siirsin sen suoraan tarjoilijan silmiin ”Saisinko lasillisen?”

Tarjoilija käveli pöydän ympäri ja otti pullon pöydänkulmalta ja nosti sen varovasti käsiensä varaan. Mies näytti pullon etikettiä minulle, siinä ei ollut mitään erikoista, valkoisella taustalla luki mustilla kirjaimilla: ”Musta viini” ja vuosikertana oli syntymävuoteni. Mies kosketti korkin ympärillä olevaa ruskeaa sinettiä, joka mureni tomuksi. Mies kosketti pullon korkkia, joka haihtui ilmaan. Hän otti lasin pöydältä, kaatoi siihen jonkin verran viiniä ja asetti sen eteeni.

Nostin lasin silmieni tasolle ja peilasin nesteen väriä kynttilän valoon. Musta neste hajoitii valonsäteet mustan sateenkaaren väreihin, kaikkiin seitsemään pimeyden sävyyn. Pyörittelin viiniä lasissa ja nuuhkaisin sitä. Sieraimiini tulvahtivat moninaiset aromit: mustien ruusujen tuoksu, eebenpuun pihka, ukkosmyrskyn jälkeinen kaste... En voinut enää odottaa, vaikka tiesinkin ettei minun pitäisi juoda mustaa viiniä, sillä se oli myrkkyä. Silloin tarjoilija sanoi ”Ne jotka maistavat mustaa viiniä tekevät sen tarkoituksellisesti, tietäen mitä siitä seuraa. Ne jotka juovat mustaa viiniä viettävät elämänsä peilaten itseään valehtelevan lasin läpi. Ne jotka juovat mustaa viiniä havahtuvat, kun ikä on vienyt kauneuden ja aika on haurastanut mielen; silloin he näkevät miten turhaa on elää elämää jonka aikana muut ihmiset ovat olleet vain laseja, joista juoda mustaa viiniä.”

Katsoin miestä hetken, sitten suljin silmäni ja nostin lasin huulilleni.

Ja maistoin kitkerän maun, tuon mustan viinin.