Löysin eilen elämän tarkoituksen; se oli painettu maitotölkin kylkeen. Elämän tarkoitus oli kirjoitettu lottokuponkiin ja muurahaiset rakensivat kekonsa sen päälle. Elämän mielekkyys paljastui, kun käänsi lähdekoodin ylösalaisin.
Moraali kaatoi minulle lisää kahvia kahvilassa. Etiikka istui eteeni bussissa ja puhui äänekkäästi kännykkäänsä.
Yksinäisyys yritti myydä minulle uutta aikakauslehteä. Läheisyyden pelko keinui puistossa ja nauroi heleästi.
Kaadoin jääpalamuottiin ajan ja paikan, elämän ja kuoleman, pelon ja toivon, yhden ja monen sekä toden ja harhan.
Jäiset palikat viilentävät polttelevaa suuta.
keskiviikkona, lokakuuta 13
torstaina, syyskuuta 23
Lullaby - The other version
Muutama viimeaikainen puuheenaihe inspiroi pistämään tunnetun lastenlaulun sanat uuteen uskoon. "Twinkle, twinkle little star" eli suomeksi siis "Tuiki tuiki tähtönen" on tämänkertainen muutoksen kohde. Lukekaa ensin vasemmalta alkuperäiset sanoitukset ja vasta sitten uusi versio. Lukiessanne yrittäkää pitää mielessä laulun pirteä melodia, niin huomaatte koko luomuksen ironian.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Up above the world so high,
Like a diamond in the sky!
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
When the blazing sun is gone,
When he nothing shines upon,
Then you show your little light,
Twinkle, twinkle, all the night.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Then the traveller in the dark,
Thanks you for your tiny spark,
He could not see which way to go,
If you did not twinkle so.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
In the dark blue sky you keep,
And often through my curtains peep,
For you never shut your eye,
Till the sun is in the sky.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
As your bright and tiny spark,
Lights the traveller in the dark,—
Though I know not what you are,
Twinkle, twinkle, little star.
How I wonder what you are!
Up above the world so high,
Like a diamond in the sky!
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
When the blazing sun is gone,
When he nothing shines upon,
Then you show your little light,
Twinkle, twinkle, all the night.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Then the traveller in the dark,
Thanks you for your tiny spark,
He could not see which way to go,
If you did not twinkle so.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
In the dark blue sky you keep,
And often through my curtains peep,
For you never shut your eye,
Till the sun is in the sky.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
As your bright and tiny spark,
Lights the traveller in the dark,—
Though I know not what you are,
Twinkle, twinkle, little star.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Down below you see the world,
Oh, so cold, unfair and cruel!
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
People living on this earth,
Don’t know what it’s really worth,
They will chop and kill and burn,
Till the point of no return.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
When the precious oil is gone,
And the trees have been cut down
Famine, drought and raging storms,
Are all what this world will know.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Need of energy and food,
Puts the nations into war,
First the sky is flaming bright,
Then comes silence of the night.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Soon the clouded sky is clear,
But there’s no one left to see.
Only shadows of the past,
Occupy desert so vast.
Twinkle, twinkle, little star,
No one wonders what you are…
How I wonder what you are!
Down below you see the world,
Oh, so cold, unfair and cruel!
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
People living on this earth,
Don’t know what it’s really worth,
They will chop and kill and burn,
Till the point of no return.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
When the precious oil is gone,
And the trees have been cut down
Famine, drought and raging storms,
Are all what this world will know.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Need of energy and food,
Puts the nations into war,
First the sky is flaming bright,
Then comes silence of the night.
Twinkle, twinkle, little star,
How I wonder what you are!
Soon the clouded sky is clear,
But there’s no one left to see.
Only shadows of the past,
Occupy desert so vast.
Twinkle, twinkle, little star,
No one wonders what you are…
lauantaina, syyskuuta 4
Saippuan kieli
Avioliitto, avioero, aviopetos, valehtelua, traaginen kuolema "onnettomuudessa" ja henkiin herääminen, tähän täytyy vain lisätä mainoskatko ja tarttuva tunnari niin meillä on menestyvä saippuasarja. Saippuaa saa nykyyään kaikilla mahdollisilla kielillä: englanniksi, saksaksi, someksi, venäjäksi, espanjaksi... Kaikille saippuasarjoille on kuitenkin yhteistä eräs seikka: niissä kaikissa puhutaan saippuan kieltä.
Saippuan kieli on fiktiivisten draamasarjojen luoma kieli, jonka avulla elämästä saadaan toiminnantäyteistä ja jännittävää. Kun asia ilmaistaan saippuan kielellä, siitä saadaan välittömästi koukuttavaa ja mielenkiintoista. Saippuan kielellä voidaan ilmaista valheita, petoksia, kuolemantapauksia ja suhdekriisejä.
Saippuan kielen käyttö ei kuienkaan ole rajoittunut pelkästään TV-ruutuun: saippuan kieltä käyttävät myös ne, jotka katsovat "Päivien viemää", "Salattuja elämiä", "Kotikatua", "Marienhofia" ynnä muita vastaavanlaisia sarjoja. Saippuan kielellä on helppo ilmaista mitä eilisessä jaksossa tapahtui, ja kuinka uskomatonta se oli, kun sairaanhoitaja petti aviomiehensä veljeä naapurin putkimiehen kanssa...
Valitettavasti saippuan kielen käyttö ilmaisee myös tilaa, jota ammattilaiset kutsuvat "saippuoitumiseksi". Saippuoituminen tarkoittaa tilaa, jossa henkilö jää koukkuun fiktiiviseen TV-sarjaan ja saa pahoja vieroitusoireita, jos Salkkarien uusinta jää näkemättä. Saippuoitunut henkilö hakeutuu usein toisten sairastuneiden seuraan, jotta he voivat yhdessä elää harhakuvitelmiensa kanssa. Saippuoituminen on kytköksissä myös toiseen vastaavanlaiseen tilaan - "Bigbrotherismiin".
Toistaiseksi saippuan kielen käytön ja saippuoitumisen leviäminen on hillitty melko tehokkaasti, mutta nämä ilmiöt saattavat minä hetkenä tahansa riistäytyä käsistä, jolloin yhä useammat ihmiset menettävät oman elämänsä seuratessaan kuvitteellisten ihmisten suhdekoukeroita.
Saippuan kieli on fiktiivisten draamasarjojen luoma kieli, jonka avulla elämästä saadaan toiminnantäyteistä ja jännittävää. Kun asia ilmaistaan saippuan kielellä, siitä saadaan välittömästi koukuttavaa ja mielenkiintoista. Saippuan kielellä voidaan ilmaista valheita, petoksia, kuolemantapauksia ja suhdekriisejä.
Saippuan kielen käyttö ei kuienkaan ole rajoittunut pelkästään TV-ruutuun: saippuan kieltä käyttävät myös ne, jotka katsovat "Päivien viemää", "Salattuja elämiä", "Kotikatua", "Marienhofia" ynnä muita vastaavanlaisia sarjoja. Saippuan kielellä on helppo ilmaista mitä eilisessä jaksossa tapahtui, ja kuinka uskomatonta se oli, kun sairaanhoitaja petti aviomiehensä veljeä naapurin putkimiehen kanssa...
Valitettavasti saippuan kielen käyttö ilmaisee myös tilaa, jota ammattilaiset kutsuvat "saippuoitumiseksi". Saippuoituminen tarkoittaa tilaa, jossa henkilö jää koukkuun fiktiiviseen TV-sarjaan ja saa pahoja vieroitusoireita, jos Salkkarien uusinta jää näkemättä. Saippuoitunut henkilö hakeutuu usein toisten sairastuneiden seuraan, jotta he voivat yhdessä elää harhakuvitelmiensa kanssa. Saippuoituminen on kytköksissä myös toiseen vastaavanlaiseen tilaan - "Bigbrotherismiin".
Toistaiseksi saippuan kielen käytön ja saippuoitumisen leviäminen on hillitty melko tehokkaasti, mutta nämä ilmiöt saattavat minä hetkenä tahansa riistäytyä käsistä, jolloin yhä useammat ihmiset menettävät oman elämänsä seuratessaan kuvitteellisten ihmisten suhdekoukeroita.
tiistaina, elokuuta 31
Elämän perusteet
Olen rakentanut koko elämäni seuraavien neljän perustotuuden päälle:
- Kuolemaa ei voi välttää
- Veroja ei voi välttää
- Maailmankaikkeus on ääretön
- Mitä tahansa voi pakastaa
keskiviikkona, elokuuta 18
Äärettömän jännittävää
Neljä ihmistä oli kokoontunut mukavaan paikkaan keskustelemaan elämän tärkeistä kysymyksistä:
"Pontius Pilatus, genetiivihirviö, keksi pilateksen ja hän osasi formuloida yksinkertaisia lauseita", Noctur aloitti
"Jos formuloinnista puhutaan niin tulisi puheeksi ottaa Kete Rahkonen, joka PIIMÄÄ huutamalla saa ihmisten ajatuksenjuoksussa muodostumaan humoristisia yhdisteitä, mikä puolestaan vaputtaa adrenaliinia ja endorfiineja tuottamaan mielihyvää. Samoin tekee Jouni Hynynen riuskilla letkautuksillaan pieruista", pohti puolestaan Siiseli
"Muun muassa, muun mmmm, mummot massassa. Formulointi on tärkeää", totesi Ministeri ykskantaan
"Mä rrräjähdän...□ Ei lisättävää", ilmoitti My America kun hänen vuoronsa tuli
"Mikä oli todistettavana □" lopetti Noctur
Totuuden nimessä on myönnettävä, että elämän suuret kysymykset eivät koskaan olleetkaan heidän vahvinta alaansa....
"Pontius Pilatus, genetiivihirviö, keksi pilateksen ja hän osasi formuloida yksinkertaisia lauseita", Noctur aloitti
"Jos formuloinnista puhutaan niin tulisi puheeksi ottaa Kete Rahkonen, joka PIIMÄÄ huutamalla saa ihmisten ajatuksenjuoksussa muodostumaan humoristisia yhdisteitä, mikä puolestaan vaputtaa adrenaliinia ja endorfiineja tuottamaan mielihyvää. Samoin tekee Jouni Hynynen riuskilla letkautuksillaan pieruista", pohti puolestaan Siiseli
"Muun muassa, muun mmmm, mummot massassa. Formulointi on tärkeää", totesi Ministeri ykskantaan
"Mä rrräjähdän...□ Ei lisättävää", ilmoitti My America kun hänen vuoronsa tuli
"Mikä oli todistettavana □" lopetti Noctur
Totuuden nimessä on myönnettävä, että elämän suuret kysymykset eivät koskaan olleetkaan heidän vahvinta alaansa....
maanantaina, elokuuta 16
Truth
A truth that’s told with bad intent
Beats all the Lies you can invent.
It is right it should be so;
Man was made for Joy and Woe;
And when this we rightly know
Thro’ the World we safely go.-William Blakesunnuntaina, elokuuta 15
Telepathy
Jos osaisin lukea ajatuksia, aloittaisin omistani, sillä pääni sisällä on paljon mietteitä, joita jonkun pitäisi järjestellä ja selailla.
En tarvitse ennustajaa, vaan jonkun joka kertoo mitä tällä hetkellä tapahtuu.
Elämä on niin koomista, että se lähestyy jo tragediaa.
Elämä on niin koomista, että se lähestyy jo tragediaa.
keskiviikkona, elokuuta 4
Dialogia
"Hi! Nice to see you again"
"Nice to see you too! So how have you been?"
"Oh, I was just trapped in my own personal hell for two days with no means to escape. And you?"
"Umm... just fine thanks...."
maanantaina, elokuuta 2
Maailman Turhin 2010
Hyvät naiset ja herrat, tervetuloa seuraamaan ensimmäisen kerran järjestettävää "Maailman Turhin" kilpailua. Niille, jotka eivät vielä ole perehtyneet kilpailumme sääntöihin, kerron, että "Maailman Turhin" kilpailussa etsimme maailman turhinta asiaa, esinettä, sanaa, tavaraa, tapaa, tietoa tai eliötä. Alkukarsintojen jälkeen finaaliin valitaan viisi turhaketta, joista arvostettu tuomaripaneelimme valitsee "Vuoden Turhimman". Tämän lisäksi myönnetään "Yleisön Turhin"-mitali sille, joka katsojaäänestyksessä saa eniten ääniä.
Tänä vuonna finaalipaikan ovat itselleen ansainneet seuraavat turhakkeet:
Kategoriasta "esineet " - Shampanjavispilä
Kategoriasta "asiat" - Windowsin vianetsintä-työkalu
Kategoriasta "esineet" - Hernekeiton historia-kirja
Kategoriasta "tiedot" - Mansikka ei ole marja, vaan epähedelmä
Kategoriasta "tavat" - Englannin puhuminen hitaasti ja kovalla äänellä henkilölle, joka on jo ilmaissut ettei osaa kyseistä kieltä sanaakaan
...Ja vaikuttaa siltä että tuomarit ovat tehneet vaikean päätöksensä. Tuomarit kuvailivat voittajaa "täysin turhaksi" ja totesivat, että monien elämä sujuisi itse asiassa mutkattomammin ilman tätä.
Avaan nyt kirjekuoren....
Tämän vuoden... "Maailman Turhin" on....
WINDOWSIN VIANETSINTÄ-TYÖKALU!
Myös Troubleshooting-nimellä tunnettu toiminto on ollut PC:n käyttäjien riesana aivan Microsoftin syntyhetkistä asti. Vianetsintä voittaa kaikki muut hyödyttömyydellään ja toimimattomuudellaan.
Onnittelut voittajalle. Lopuksi ilmoitamme vielä, että "Yleisön turhin"-mitali myönnetään tiedolle "Mansikka ei ole marja, vaan epähedelmä". Onnittelut myös mitalin saajalle.
Tässä kaikki tältä erää, me näemme taas ensivuonna kun on aika julistaa "Vuoden 2011 Turhin".
Hyvää illanjatkoa.
Tänä vuonna finaalipaikan ovat itselleen ansainneet seuraavat turhakkeet:
Kategoriasta "esineet " - Shampanjavispilä
Kategoriasta "asiat" - Windowsin vianetsintä-työkalu
Kategoriasta "esineet" - Hernekeiton historia-kirja
Kategoriasta "tiedot" - Mansikka ei ole marja, vaan epähedelmä
Kategoriasta "tavat" - Englannin puhuminen hitaasti ja kovalla äänellä henkilölle, joka on jo ilmaissut ettei osaa kyseistä kieltä sanaakaan
...Ja vaikuttaa siltä että tuomarit ovat tehneet vaikean päätöksensä. Tuomarit kuvailivat voittajaa "täysin turhaksi" ja totesivat, että monien elämä sujuisi itse asiassa mutkattomammin ilman tätä.
Avaan nyt kirjekuoren....
Tämän vuoden... "Maailman Turhin" on....
WINDOWSIN VIANETSINTÄ-TYÖKALU!
Myös Troubleshooting-nimellä tunnettu toiminto on ollut PC:n käyttäjien riesana aivan Microsoftin syntyhetkistä asti. Vianetsintä voittaa kaikki muut hyödyttömyydellään ja toimimattomuudellaan.
Onnittelut voittajalle. Lopuksi ilmoitamme vielä, että "Yleisön turhin"-mitali myönnetään tiedolle "Mansikka ei ole marja, vaan epähedelmä". Onnittelut myös mitalin saajalle.
Tässä kaikki tältä erää, me näemme taas ensivuonna kun on aika julistaa "Vuoden 2011 Turhin".
Hyvää illanjatkoa.
sunnuntaina, elokuuta 1
Matematiikkaa
Kuvitellaan tilanne, jossa mies vie keihäänheittokentälle pahvista tehdyn ympyrän, jonka halkaisija on 4 cm. Kun seuraava kilpailija heittää, hänen keihäänsä lävistää tuon pahvisen kiekon.
Kysymys kuuluu: Kumpi on todennäköisempää? Se, että heitto oli niin tarkka, että kilpailija pystyi osumaan kiekkoon tarkoituksella - vai että kiekon asettanut mies tiesi etukäteen tarkalleen mihin keihäs päätyisi....
Mietippä sitä.
Kysymys kuuluu: Kumpi on todennäköisempää? Se, että heitto oli niin tarkka, että kilpailija pystyi osumaan kiekkoon tarkoituksella - vai että kiekon asettanut mies tiesi etukäteen tarkalleen mihin keihäs päätyisi....
Mietippä sitä.
keskiviikkona, heinäkuuta 28
Maailmanrauha - vai maailmanvaltius?
Eräässä internetin testissä oli seuraava kysymys: "Would you rather have world peace or world domination?" Klikkasin automaattisesti että tahtoisin mieluummin maailmanrauhan, sillä se nyt vaan tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Hetken kuluttua aloin kuitenkin miettiä vastaustani uudelleen: olisiko maailmanrauha sittenkään parempi vaihtoehto?
Ennen kuin luulette minua maailmanvaltaaja-psykopaatiksi, niin kuunnelkaa ensin mietteeni.
Jos rauha laskeutuisi maailman päälle tällä sekunnilla, ja kaikki sodat ja konfliktit ratkeaisivat, niin kuka takaa että se säilyisi? Ihmiset eivät pysty elämään sovussa keskenään kovinkaan kauaa, maailmanhistoria on tästä todiste. Ennemmin tai myöhemmin syntyisi pieniä riitoja, jotka alkaisivat paisua kansainvälisiksi konflikteiksi. Maailmanrauha kestäisi ehkä muutaman kymmenen vuotta (korkeintaan), ja vaikka sekin olisi todella hieno saavutus, ei se kuitenkaan ole lopullinen ratkaisu.
Toisaalta, jos koko maailma annettaisiin minulle tarjottimella, voisin itse järjestää maailmanrauhan - ja varmistaa että se myös kestäisi. Tässä ajatusmallissa on kuitenkin omat ongelmansa: rauhan ylläpitämiseksi maailman valtiaan olisi tukahdutettava mahdolliset riidat ja konfliktit käyttäen kaikkia keinoja. Kaaosta aiheuttavat ihmiset tulisi "eliminoida" tai heidän ajattelutapansa pitäisi muuttaa. Rauhan merkitys katoaa, jos sen säilyttämiseksi pitää tappaa tai riistää ihmisiltä tiettyjä vpauksia.
Kenellä tällainen valta pitäisi sitten olla? Voin kuvitella, että jokainen ihminen vannoisi pyhästi toimivansa toisten parhaaksi, mutta jos hän itse päättää mikä on ihmisten "parasta" hän käyttää valtaansa väärin. En myöskään usko, että kukaan pystyisi säilyttämään maailman herruutta ilman että antaisi vallan korruptoida itseään. Kaikkien lakien ja sääntöjen yläpuolella oleminen ei ole ihmistä varten,
Kuulostaa todella pessimistiseltä todeta, että koko maailmanrauhan ajatus on itsessään paradoksi, sillä rauhaa ei voi olla ilman että ihmisiä estetään tekemästä jotain - ja ihmisten vapaan tahdon rajoittaminen ei ole todellista rauhaa.
Ennen kuin luulette minua maailmanvaltaaja-psykopaatiksi, niin kuunnelkaa ensin mietteeni.
Jos rauha laskeutuisi maailman päälle tällä sekunnilla, ja kaikki sodat ja konfliktit ratkeaisivat, niin kuka takaa että se säilyisi? Ihmiset eivät pysty elämään sovussa keskenään kovinkaan kauaa, maailmanhistoria on tästä todiste. Ennemmin tai myöhemmin syntyisi pieniä riitoja, jotka alkaisivat paisua kansainvälisiksi konflikteiksi. Maailmanrauha kestäisi ehkä muutaman kymmenen vuotta (korkeintaan), ja vaikka sekin olisi todella hieno saavutus, ei se kuitenkaan ole lopullinen ratkaisu.
Toisaalta, jos koko maailma annettaisiin minulle tarjottimella, voisin itse järjestää maailmanrauhan - ja varmistaa että se myös kestäisi. Tässä ajatusmallissa on kuitenkin omat ongelmansa: rauhan ylläpitämiseksi maailman valtiaan olisi tukahdutettava mahdolliset riidat ja konfliktit käyttäen kaikkia keinoja. Kaaosta aiheuttavat ihmiset tulisi "eliminoida" tai heidän ajattelutapansa pitäisi muuttaa. Rauhan merkitys katoaa, jos sen säilyttämiseksi pitää tappaa tai riistää ihmisiltä tiettyjä vpauksia.
Kenellä tällainen valta pitäisi sitten olla? Voin kuvitella, että jokainen ihminen vannoisi pyhästi toimivansa toisten parhaaksi, mutta jos hän itse päättää mikä on ihmisten "parasta" hän käyttää valtaansa väärin. En myöskään usko, että kukaan pystyisi säilyttämään maailman herruutta ilman että antaisi vallan korruptoida itseään. Kaikkien lakien ja sääntöjen yläpuolella oleminen ei ole ihmistä varten,
Kuulostaa todella pessimistiseltä todeta, että koko maailmanrauhan ajatus on itsessään paradoksi, sillä rauhaa ei voi olla ilman että ihmisiä estetään tekemästä jotain - ja ihmisten vapaan tahdon rajoittaminen ei ole todellista rauhaa.
perjantaina, kesäkuuta 18
Elämä
Joskus sitä vain pysähtyy katselemaan maailmaa. Talvisen pakkasyön tähtitaivasta katsellessa on vaikeaa käsittää, kuinka pieni osa koko elämää ihminen onkaan. Kun näkee hennon puuntaimen, joka kasvaa kivikkoisella kalliolla, jossa ei kasva mitään muuta, ei voi kuin ihmetellä - mistä se saa voimansa? Mikä saa kasvit, eläimet ja ihmiset pyrkimään eteenpäin tässä maailmassa? Muista maailmoista meillä ei olekaan mitään tietoa, joten on kai tyydyttävä siihen, mitä meillä on tämän taivaan alla.
Elämää on vaikea määritellä tyhjentävästi. Mitä oikeastaan tarkoittaa elossa oleminen tai eläminen? Voidaanko ihmistä, joka hengittää muttei pysty puhumaan, liikkumaan tai ajattelemaan, pitää elävänä? Tai elääkö ihminen todella, jos hän puurtaa yksin työnsä parissa, muttei koskaan saavuta mitään tai nauti mistään? Ehkä elämisen ja ei-elämisen voisikin erottaa toisistaan erilaisilla teoilla. Elävät olennot pystyvät toimimaan oman mielensä ja vaistojensa mukaan, he eivät ole vain luonnonvoimien heiteltävissä. Mutta luonnonvoimatkin tekevät asioita. Pitäisikö tuulta tai maata pitää elävänä vain koska ne pystyvät muokkaamaan maailmaa? Ensimmäinen reaktio on tietenkin "ei", mutta keitä me olemme sanomaan, että tuuli ei ole elävä vain koska emme pysty kommunikoimaan sen kanssa? Jos oppisimme kuuntelemaan luonnonvoimia, niin ehkä nekin osoittautuisivat eläviksi.
Luonnonvoimia on kieltämättä vaikea käsittää elävinä olentoina. Elämää pitäisi kenties tutkia sen tieteenalan näkökulmasta, joka on omistautunu sitä tutkimaan. Biologia esittelee elämän perusyksikön: solun. Kemiallinen rakenne, josta kaikki elävä koostuu. Kuulostaa loogiselta todeta, että kaikki elävä koostuu soluista. Mutta jos myönnämme solujen olevan kaiken elämän perusta, on meillä vastassa synkkä totuus.
Solut eivät yksinään ole muuta kuin kasa proteiineja, jotka vuorovaikuttavat toistensa kanssa. Vasta kun useat ja erilaiset solut liittyvät toisiinsa, aletaan hahmottaa eliöitä. Mitä solu tekee? Soluilla on vain yksi päätehtävä: jakautuminen. Suurimman osan aikaansa solu kerää energiaa jakautumista varten. Ja kun solu on jakautunut, se alkaa valmistautua seuraavaan jakautumiseen. Voisin todeta kylmästi, että elämän ainoa tarkoitus on uuden elämän luominen. Tämän teorian ulkopuolelle jätetään kaikki universumin suuret suunnitelmat ja inhimillisyys, mikä saattaa turhauttaa niitä, jotka näkevät elämän nimenomaan ihmisen näkökulmasta. Tähän teoriaan voidaan perustaa kaikkien eliöiden toiminta: kaikki elävä kerää ravintoa ja jatkaa sukuaan.... siihen meidät on suunniteltu.
Edelliseen näkökulmaan liittyy kuitenkin oleellinen premissi, josta koko teoria riippuu: kaikki elämä perustuu soluihin. Jos joskus löytyy elämää, joka perustuu johonkin muuhun kuin soluihin, on elämän tarkoitus taas avoin kysymys.
Mutta eihän elämä voi olla pelkkää loputonta jatkumoa - näkeehän sen tyhmempikin. Lukuisat ihmisen saavutukset eivät liity mitenkään elämän jatkumiseen. Taiteet ovat hyvä esimerkki: miksi ihmiset kykenevät luomaan taidetta? Tieteen tarkoitus on edistää tietoa ja helpottaa ihmisten elämää, joten se voidaan lukea em. näkemykseen elämän tarkoituksesta elämän itsensä lisäämisenä. Eikö ihmisen lisääntyminen olisi helpompaa ilman kaikkia tunteita ja sekavia, abstrakteja ajatuksia? Miksi edes miettiä omaa olemistaan?
Ehkä elämää ei voikaan rajoittaa elolliseen ja elottomaan. Onko ei-elävä sama asia kuin kuollut? Kivi ei ole koskaan elänyt, joten se ei voi olla kuollut, mutta silti se tavallaan elää omaa elämäänsä.
Ehkä elämä löytyy kaikkialta - vesipisarasta, ruohonkorresta, metallista, kosmoksesta ja ihmisestä. Vaikka ihmisen kyky ymmärtää maailmaa ei ehkä koskaan tule sisältämään kykyä ymmärtää elämää, olen silti varma, että elämän kysymys ei ikinä häviä mihinkään. Tähtitaivasta tuijottava ihminen alkaa pohtia omaa olemassaoloaan - vaikkei edes tietäisi mitä tähdet itseasiassa ovat.
Elämää on vaikea määritellä tyhjentävästi. Mitä oikeastaan tarkoittaa elossa oleminen tai eläminen? Voidaanko ihmistä, joka hengittää muttei pysty puhumaan, liikkumaan tai ajattelemaan, pitää elävänä? Tai elääkö ihminen todella, jos hän puurtaa yksin työnsä parissa, muttei koskaan saavuta mitään tai nauti mistään? Ehkä elämisen ja ei-elämisen voisikin erottaa toisistaan erilaisilla teoilla. Elävät olennot pystyvät toimimaan oman mielensä ja vaistojensa mukaan, he eivät ole vain luonnonvoimien heiteltävissä. Mutta luonnonvoimatkin tekevät asioita. Pitäisikö tuulta tai maata pitää elävänä vain koska ne pystyvät muokkaamaan maailmaa? Ensimmäinen reaktio on tietenkin "ei", mutta keitä me olemme sanomaan, että tuuli ei ole elävä vain koska emme pysty kommunikoimaan sen kanssa? Jos oppisimme kuuntelemaan luonnonvoimia, niin ehkä nekin osoittautuisivat eläviksi.
Luonnonvoimia on kieltämättä vaikea käsittää elävinä olentoina. Elämää pitäisi kenties tutkia sen tieteenalan näkökulmasta, joka on omistautunu sitä tutkimaan. Biologia esittelee elämän perusyksikön: solun. Kemiallinen rakenne, josta kaikki elävä koostuu. Kuulostaa loogiselta todeta, että kaikki elävä koostuu soluista. Mutta jos myönnämme solujen olevan kaiken elämän perusta, on meillä vastassa synkkä totuus.
Solut eivät yksinään ole muuta kuin kasa proteiineja, jotka vuorovaikuttavat toistensa kanssa. Vasta kun useat ja erilaiset solut liittyvät toisiinsa, aletaan hahmottaa eliöitä. Mitä solu tekee? Soluilla on vain yksi päätehtävä: jakautuminen. Suurimman osan aikaansa solu kerää energiaa jakautumista varten. Ja kun solu on jakautunut, se alkaa valmistautua seuraavaan jakautumiseen. Voisin todeta kylmästi, että elämän ainoa tarkoitus on uuden elämän luominen. Tämän teorian ulkopuolelle jätetään kaikki universumin suuret suunnitelmat ja inhimillisyys, mikä saattaa turhauttaa niitä, jotka näkevät elämän nimenomaan ihmisen näkökulmasta. Tähän teoriaan voidaan perustaa kaikkien eliöiden toiminta: kaikki elävä kerää ravintoa ja jatkaa sukuaan.... siihen meidät on suunniteltu.
Edelliseen näkökulmaan liittyy kuitenkin oleellinen premissi, josta koko teoria riippuu: kaikki elämä perustuu soluihin. Jos joskus löytyy elämää, joka perustuu johonkin muuhun kuin soluihin, on elämän tarkoitus taas avoin kysymys.
Mutta eihän elämä voi olla pelkkää loputonta jatkumoa - näkeehän sen tyhmempikin. Lukuisat ihmisen saavutukset eivät liity mitenkään elämän jatkumiseen. Taiteet ovat hyvä esimerkki: miksi ihmiset kykenevät luomaan taidetta? Tieteen tarkoitus on edistää tietoa ja helpottaa ihmisten elämää, joten se voidaan lukea em. näkemykseen elämän tarkoituksesta elämän itsensä lisäämisenä. Eikö ihmisen lisääntyminen olisi helpompaa ilman kaikkia tunteita ja sekavia, abstrakteja ajatuksia? Miksi edes miettiä omaa olemistaan?
Ehkä elämää ei voikaan rajoittaa elolliseen ja elottomaan. Onko ei-elävä sama asia kuin kuollut? Kivi ei ole koskaan elänyt, joten se ei voi olla kuollut, mutta silti se tavallaan elää omaa elämäänsä.
Ehkä elämä löytyy kaikkialta - vesipisarasta, ruohonkorresta, metallista, kosmoksesta ja ihmisestä. Vaikka ihmisen kyky ymmärtää maailmaa ei ehkä koskaan tule sisältämään kykyä ymmärtää elämää, olen silti varma, että elämän kysymys ei ikinä häviä mihinkään. Tähtitaivasta tuijottava ihminen alkaa pohtia omaa olemassaoloaan - vaikkei edes tietäisi mitä tähdet itseasiassa ovat.
torstaina, kesäkuuta 17
If you're hungry... eat something!
Tähän väliin pieni mainoskatko: olen juuri perustanut uuden blogin, jota kirjoittelen Kollektiivin ohella. Tämä uusi blogi eroaa suuresti tämän blogin sisällöstä. If you're hungry... eat something! on ruoka-/kuvablogi, jonne tulee paljon asiaa, yllätys yllätys, ruoasta ja kaikesta siihen liittyvästä.
Käykää ihmeessä katsomassa ja kertokaa mistä tahtoisitte lukea juttua.
Käykää ihmeessä katsomassa ja kertokaa mistä tahtoisitte lukea juttua.
keskiviikkona, kesäkuuta 2
Varoitus!
Hommattiin noin viikko sitten kotiin uusi ruohonleikkuri. Ja tiedän, että se ei kuulosta kovinkaan mielenkiintoiselta (ei ainakaan minusta), mutta yksi asia siitä on pakko mainita. Koneen kyljessä on rivi keltaisia varoitustarroja, kuten näissä koneissa yleensä onkin. Mutta yksi varoitus pisti silmään. Mitä tämä merkki oikein tarkoittaa?:
Paras selitys, jonka olen keksinyt on:
"Älä kiroile samalla kun leikkaat nurmikkoa!"
Paras selitys, jonka olen keksinyt on:
"Älä kiroile samalla kun leikkaat nurmikkoa!"
perjantaina, toukokuuta 21
Kello on yhdeksän ja maailmassa kaikki hyvin
Huomasin juuri etten olekaan pariin viikkoon kirjotellut blogiini mitään. Kaikennäköistä on tapahtunut näiden viikkojen aikana ja koitan nyt listata keskeisimmät. Ensinnäkin, viimeviikon vietin Latviassa. Oltiin kouluporukalla Riikassa ja koettiin vähän latvialaista kulttuuria. Reissusta ei mitään kovin kummoista pysty kertomaan, mutta jos nyt koittaisi edes.
Ensinnäkin ruoka oli Latviassa älyttömän halpaa. Melko tasokkaassa ravintolassa pystyi syömään kunnon aterian jälkiruokineen päivineen alle kymmenellä eurolla (1 euro on noin 0,7 Latvian latia). Ja monenmoista ruokaa tulikin maistettua. Kaupoissakaan ei ruoan hinta huimannut päätä. Yhden ruokalajin voisi mainita erikseen, nimittäin pelmenit. Pelmeni XL on pikaruokaketju, joka myy hieman raviolia muistuttavia "tyynyjä" joita saa erilaisilla täytteillä, kuten kana, liha, kasvin, juusto.... Näitä tyynyjä sitten kauhotaan kuppiin joka punnitaan kassalla. Helppoa, hyvää, halpaa ja yksinkertaista. Näitä ruokapaikkoja voisi kyllä tulla Suomeenkin...
Mutta jos nyt päästäisiin eroon ruoasta. Matkalla käytiin tietysti läpi paikalliset nähtävyydet, maamerkit ja historialliset kohteet. Arkkitehtuuri oli mielenkiintoista, ja Riikan kaupungin läpi vrtaavan joen varrelle tehty puisto oli kyllä vaikuttava. Hotellimme sijaitsi lähestulkoon vanhankaupungin ytimessä, ja kaikki mielenkiintoinen oli lyhyen kävelymatkan varrella.
Mutta Latvia ei ole kuitenkaan pelkkää kaunista maisemaa ja halpaa ruokaa. Maan historia on hyvin traaginen ja monivaiheinen, ja tämä historia näkyy edelleen katukuvassa. Loisteliaiden hotellien vieressä saattaa olla laajoja slummeja, jotka ovat täynnä epämääräisiä peltihökkeleitä. Kauniiden, vanhojen rakennusten rinnalla on taloja, joiden kattoa kukaan ei ole pystynyt korjaamaan. Mielestäni on jotenkin surullista tietää, että Riikassa latvialaiset ovat itseasiassa vähemmistöä, venäläisiä on edelleen enemmän. Talouden lama on iskenyt maahan voimalla, mutta uskon että latvialaiset nousevat vielä ahdingostaan.
Jospa jätetään Riika ja puhutaan säästä. Kun lähdin Latviaan täällä oli kymmenen astetta ja viileä kevät. Viikkoa myöhemmin kaksikymmentä astetta varjossa ja paahtava kesä! Kaikki oli (onneksi) muuttunut vihreäksi ja luonto oli viimein herännyt talviunnestaan.
Kouluvuosikin alkaa jo olla lopuillaan eikä koulutyö tunnu kiinnostavan enää ketään...
Mutta jos nyt päästäisiin eroon ruoasta. Matkalla käytiin tietysti läpi paikalliset nähtävyydet, maamerkit ja historialliset kohteet. Arkkitehtuuri oli mielenkiintoista, ja Riikan kaupungin läpi vrtaavan joen varrelle tehty puisto oli kyllä vaikuttava. Hotellimme sijaitsi lähestulkoon vanhankaupungin ytimessä, ja kaikki mielenkiintoinen oli lyhyen kävelymatkan varrella.
Mutta Latvia ei ole kuitenkaan pelkkää kaunista maisemaa ja halpaa ruokaa. Maan historia on hyvin traaginen ja monivaiheinen, ja tämä historia näkyy edelleen katukuvassa. Loisteliaiden hotellien vieressä saattaa olla laajoja slummeja, jotka ovat täynnä epämääräisiä peltihökkeleitä. Kauniiden, vanhojen rakennusten rinnalla on taloja, joiden kattoa kukaan ei ole pystynyt korjaamaan. Mielestäni on jotenkin surullista tietää, että Riikassa latvialaiset ovat itseasiassa vähemmistöä, venäläisiä on edelleen enemmän. Talouden lama on iskenyt maahan voimalla, mutta uskon että latvialaiset nousevat vielä ahdingostaan.
Jospa jätetään Riika ja puhutaan säästä. Kun lähdin Latviaan täällä oli kymmenen astetta ja viileä kevät. Viikkoa myöhemmin kaksikymmentä astetta varjossa ja paahtava kesä! Kaikki oli (onneksi) muuttunut vihreäksi ja luonto oli viimein herännyt talviunnestaan.
keskiviikkona, huhtikuuta 21
maanantaina, huhtikuuta 19
La Primavera
lauantaina, huhtikuuta 17
Monta junaa
Oletteko koskaan kuulleet sanontaa "meitä on moneen junaan"? Viimeaikoina olen huomannut että tämä tosiaankin pitää paikkansa. Ihmisiä on niin monenlaisia. Olen huomannut että ihmisillä on äärettömän mielenkiintoisia ajatuksia ja näkemyksiä jos heitä vain jaksaa kuunnella. Heidän kanssaan ei tietenkään tarvitse, eikä pidäkään, olla aina samaa mieltä - mutta maailmasta saa enemmän irti jos sitä katsoo jonkun muun näkökulmasta.
Ihmisiä voi ymmärtää paitsi kuuntelemalla, niin myös tarkkailemalla. Ihmiset tekevät joitain asioita välillä itse sitä tiedostamattaan, ja se paljastaa heistä uskomattoman paljon.
Ihmisiä ei pitäisi tuomita jonkun tietyn piirteen perusteella. Usein kaikkein mielenkiintoisimmat ja viihdyttävimmät ihmiset ovat niitä, joiden ei oleta sitä olevan.
Ihmisiä voi ymmärtää paitsi kuuntelemalla, niin myös tarkkailemalla. Ihmiset tekevät joitain asioita välillä itse sitä tiedostamattaan, ja se paljastaa heistä uskomattoman paljon.
Ihmisiä ei pitäisi tuomita jonkun tietyn piirteen perusteella. Usein kaikkein mielenkiintoisimmat ja viihdyttävimmät ihmiset ovat niitä, joiden ei oleta sitä olevan.
sunnuntaina, huhtikuuta 11
Kupla
Mä tajusin just että mä elän kuplassa. Sellanen epämääränen musta kupla jonka läpi voi kuitenkin nähdä. Koko elämäni mä oon asunu tän kuplan sisällä. Se eristää mut todellisesta maailmasta. Sitä kuplaa ei voi nähdä, mutta se vaikuttaa kaikkeen, ja siitä tietää että se on olemassa. Se kupla koostuu epämääräisestä synkkyydestä ja pahasta tahdosta. Mä olen ite luonut sen kuplan suodattamaan maailmaa, suodattamaan kaikkea ikävää. Ja ei siinä mitään, se kupla on toiminu vallan hienosti tähän asti. Mutta kuplat on hauraita. Mitä sitten tapahtuu kun se kupla yhtäkkiä puhkee ja todellisuus vyöryy sisään?
Tässä kuplassa on yks ongelma: se toimii molempiin suuntiin. Samalla kun kaikki paha jää sen ulkopuolelle, niin kaikki oikeesti näkemisen arvonen jää myös. Se kupla ei päästä mitään lävitseen, siks mun elämäni on täynnä vaan sellasia asioita mitä voin ite hallita: esim. opiskelu, siitä voin päättää ite ja sen kulkua voin hallita.Välillä mä toivon ettei sitä kuplaa olis, että mä voisin vappasti kokeilla kaikkea ja tehdä mitä haluan. Mä olen joskus yrittänyt päästä siitä eroon, mutta mä päädyin vaan vahvistamaan sitä....
Musta tuntuu että se kupla puhkee minä hetkenä hyvänsä. Aina välillä mä nään sen kuplan ohi. Mä nään sen ikävän mitä se on ennen suodattanu, mut välillä mä nään myös kaiken sen hyvän mitä se on torjunu. Mä nään ne ihmiset jotka elää kuplan ulkopuolella, niistä mä tiedän että maailmassa on kaikkea pahaa, ja kaikkea hyvää. Mutta mä en tiedä miltä kuplan ulkopuolella oikeesti näyttää, miltä todellisuus oikeen maistuu? miltä se tuoksuu? miltä se kuulostaa ja miltä se tuntuu? Mä tiedän vaan miten muut ihmiset sen kokee. Miten mä sen koen? Mitä jos kaikki, mitä mä olen tehnyt ja saavuttanut kuplan sisällä, osottautuukin täysin turhaksi? Mitä jos mä olen vaan tuhlannut elämääni kuplan sisällä...?
Kaikkein pahinta on se, että mä tiedän miten se kupla puhkastaan. Mä tiedän sen heikon kohdan joka poistaa sen kokonaan, mutta mä en uskalla tehdä sitä. Mitä jos puhkasemalla kuplan mä muutan itteni selllaseks ihmiseks, millaseks oon vannonu etten koskaan tuu?
Tässä kuplassa on yks ongelma: se toimii molempiin suuntiin. Samalla kun kaikki paha jää sen ulkopuolelle, niin kaikki oikeesti näkemisen arvonen jää myös. Se kupla ei päästä mitään lävitseen, siks mun elämäni on täynnä vaan sellasia asioita mitä voin ite hallita: esim. opiskelu, siitä voin päättää ite ja sen kulkua voin hallita.Välillä mä toivon ettei sitä kuplaa olis, että mä voisin vappasti kokeilla kaikkea ja tehdä mitä haluan. Mä olen joskus yrittänyt päästä siitä eroon, mutta mä päädyin vaan vahvistamaan sitä....
Musta tuntuu että se kupla puhkee minä hetkenä hyvänsä. Aina välillä mä nään sen kuplan ohi. Mä nään sen ikävän mitä se on ennen suodattanu, mut välillä mä nään myös kaiken sen hyvän mitä se on torjunu. Mä nään ne ihmiset jotka elää kuplan ulkopuolella, niistä mä tiedän että maailmassa on kaikkea pahaa, ja kaikkea hyvää. Mutta mä en tiedä miltä kuplan ulkopuolella oikeesti näyttää, miltä todellisuus oikeen maistuu? miltä se tuoksuu? miltä se kuulostaa ja miltä se tuntuu? Mä tiedän vaan miten muut ihmiset sen kokee. Miten mä sen koen? Mitä jos kaikki, mitä mä olen tehnyt ja saavuttanut kuplan sisällä, osottautuukin täysin turhaksi? Mitä jos mä olen vaan tuhlannut elämääni kuplan sisällä...?
Kaikkein pahinta on se, että mä tiedän miten se kupla puhkastaan. Mä tiedän sen heikon kohdan joka poistaa sen kokonaan, mutta mä en uskalla tehdä sitä. Mitä jos puhkasemalla kuplan mä muutan itteni selllaseks ihmiseks, millaseks oon vannonu etten koskaan tuu?
keskiviikkona, huhtikuuta 7
Ihmiskunnan perintö
Dokumenttisarjaa katsoessani rupesin miettimään: jos ihmiset katoaisivat, tai onnistuisivat tuhoamaan itsensä, niin mitä meistä jäisi jäljelle? Mikä tällä planeetalla kertoisi ihmiskunnan olemassaolosta? Jos edellämainittua dokumenttia on uskominen, niin ei menisi kuin 500-1000 vuotta ja käytännössä kaikki ihmisen koskaan valmistama olisi tuhoutunut, hautautunut tai muuten hävinnyt. Eliölaji, joka periaatteessa hallitsi tätä planeettaa 10 000 vuotta, ja mitä siitä jää jäljelle? Suurimmatkin pilvenpiirtäjät murtuvat, suurimmat kaupungit muuttuvat metsiköiksi. Tuhansia vuosia vanhat pyramiditkin alkavat jo nyt näyttää murenemisen merkkejä. Ilmeisesti ainoat asiat, mitä ihmisten jälkeen jää, ovat muovi (muovijätteet hajoavat luonnossa äärettömän hitaasti) sekä puhdas 24 karaatin kulta, joka puhtaana on lähes reagoimatonta ja voi arvioiden mukaan säilyä missä tahansa olosuhteissa jopa miljoonia vuosia.
Ehkä ihmisten pitäisi yhdessä kerätä suuri määrä kultaa, ja muovata siitä iso laatta tai patsas, johon kaiverrettaisiin jonkinlainen muistokirjoitus ihmisistä. Sen ei tarvitsisi olla mitään informaatiopainoitteista, pelkkä osoitus sivistyksestä riittäisi. Edes jotain joka kertoisi mahdollisille tuleville evoluution tuottamille lajeille tai avaruudesta tuleville vierailijoille, keitä olimme, mitä teimme ja mitä saavutimme valtakautemme aikana.
Toisaalta, nykyisessä maailmassa jää usein miettimään: onko mikään tästä maailmasta loppujen lopuksi muistamisen arvoista?
torstaina, huhtikuuta 1
Aprillia, olet saarrettuna nurkkaan!
Huhtikuun ensimmäinen... aprillipäivä... vuoden ainoa päivä jonka tahtoisin jättää väliin. Jollei tänään olisi ollut koetta, niin olisin hyvin voinut jäädä kotiin, sulkea kännykän ja istua pimeässä huoneessa ja olla puhumatta kenellekään mistään. Koko päivän idea on raivostuttava. Piloissa ja muissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun niitä saa kuunnella koko päivän eikä kenenkään kanssa voi jutella ilman että toinen viljelee puheeseensa enemmän tai vähemmän läpinäkyviä haudattuja koiria.... Yhtälailla on vaikea pitää yllä keskustelua kun toinen epäilee jatkuvasti kaikkea sanomaasi.Ja tähän kun otetaan vielä mukaan media niin soppa on valmista: lehdet julkaisevat huuhaa-juttuja joissa on käytetty "luovaa mielikuvitusta..." Odotanpa vain sitä päivää kun aprillipäivänä tapahtuu jotain oikeasti suurta tai outoa tai vakavaa
eikä kukaan usko sanaakaan. "Poika joka huusi susi"-skenaario tulee olemaan suuri voitto meille (minulle) jotka vihaamme aprillipäivää.
sunnuntaina, maaliskuuta 7
The Cube...
Voin ylpeänä ilmoittaa, että olen viimeinkin ratkaissut Rubikin kuution! Katselin perjantaina neloselta "Hellboyn" (paska leffa jossa on olematon juoni...) ja yhdessä kohtauksessa eräs olio puhui jotain Rubikin kuutiosta. Siinä sitten tuli mieleeni että omistan itsekin ky
seisen älypelin, ja tietystikään en voinut olla kaivamatta sitä esiin kaapin kätköistä. 
Kolme päivää pyörittelin tuota pahuksen kuutiota, kunnes sain AHAA-elämyksen ja pitkän pohdinnan jälkeen sain sen viimein ratkaistua. Pidän tätä henkilökohtaisena saavutuksena, ja ne jotka ratkaisevat kuution alle 20 sekunnissa... no, en anna niiden masentaa itseäni!
P.S. Kuten lähikuvasta huomaa, kuutio on ostettu silloin kun Rubikin kuutio on viettänyt 25-vuotis juhlavuottaan... Tänä vuonna kuutio täyttää pyöreät 30 vuotta...
maanantaina, maaliskuuta 1
Läppäri meidän
Läppäri meidän, joka olet työpöydällä.
Pyhitetty olkoon sinun palomuurisi.
Tulkoon sinun päivityksesi.
Tapahtukoon sinun virustorjuntasi,
myös sähköpostissa niin kuin netissäkin.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen roskapostin suodatuksemme.
Ja anna meille meidän koodausvirheemme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat näppäimistömme rikkoneet.
Äläkä saata meitä koneen kaatumiseen,
vaan päästä meidät huijaussivustoista.
Sillä sinun on kotisivu ja selain ja järjestelmähallinta iankaikkisesti.
AFK
Pyhitetty olkoon sinun palomuurisi.
Tulkoon sinun päivityksesi.
Tapahtukoon sinun virustorjuntasi,
myös sähköpostissa niin kuin netissäkin.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen roskapostin suodatuksemme.
Ja anna meille meidän koodausvirheemme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat näppäimistömme rikkoneet.
Äläkä saata meitä koneen kaatumiseen,
vaan päästä meidät huijaussivustoista.
Sillä sinun on kotisivu ja selain ja järjestelmähallinta iankaikkisesti.
AFK
maanantaina, helmikuuta 22
Vapaus
Modernissa hyvinvointiyhteiskunnassa yksilön vapauden voi määritellä hyvin yksinkertaisesti:
Yksilöllä voidaan nähdä olevan vapaa tahto ja vapaus valita, kun tällä on oikeus tehdä tyhmiä päätöksiä. Sillä kun kukaan ei rajoita ihmisten urpoilua, niin he ovat vapaita. Tyhmät päätökset tosin koskevat vain asioita jotka eivät vahingoita muita kuin heitä itseään. Näin kukaan ei rajoita ihmisten elämää eikä kukaan voi määritellä hyvää tai huonoa elämää, sillä ne ovat vain määrittelykysymyksiä.
Sekoilkaa ihan rauhassa ihmiset, tehkää huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja: teillä on siihen oikeus! Te olette vapaita!
Yksilöllä voidaan nähdä olevan vapaa tahto ja vapaus valita, kun tällä on oikeus tehdä tyhmiä päätöksiä. Sillä kun kukaan ei rajoita ihmisten urpoilua, niin he ovat vapaita. Tyhmät päätökset tosin koskevat vain asioita jotka eivät vahingoita muita kuin heitä itseään. Näin kukaan ei rajoita ihmisten elämää eikä kukaan voi määritellä hyvää tai huonoa elämää, sillä ne ovat vain määrittelykysymyksiä.
Sekoilkaa ihan rauhassa ihmiset, tehkää huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja: teillä on siihen oikeus! Te olette vapaita!
maanantaina, helmikuuta 15
Filosofien vuosikokouksen jatkoilla
Kaikilla ammattikunnilla on omat koulutustapahtumansa. Tietoyhteiskunnassa uuden tiedon oppiminen ja omaksuminen on välttämätöntä ja monilla aloilla sitä saadaankin erilaisten konferenssien avulla.
Onkohan filosofeilla omat konferenssinsa tai koulutuspäivänsä tai miksi niitä nyt sitten tykkäävätin kutsua...? Päivällä olisi luentoja erilaisista tutkimuksista ja kuultaisiin omaan alaan kuuluvia tutkimustuloksia ja tiedotteita. Illalla sitten lähdetään kaveriporukalla kaupungille katsomaan vähän mitä menoa sieltä löytyy... Millaista mahtaa olla filosofien illanvietto?
Aluksi aloitellaan rauhallisesti nauttimalla hieman "Nietzschen juomaa" ennenkuin siirrytään kovempiin aineisiin. Siinä sitten heitetään vähän läppää skeptikkojen ja idealistien kustannuksella ja väitellään kumpi tuli ensin: aika vai avaruus. Sitten kun ollaan vähän jo maistissa niin ruvetaan iskemään baaritiskillä istuvia neitokaisia klassisilla iskurepliikeillä, kuten:
>>"Ootko sä hei Platonin ideataivaasta ku olet tollanen enkeli?"
TAI
>>"Ootkos sä oikeesti noin kaunis vai onks se vaan mun aistihavaintojeni vääristymä?"
Loppuiltaa kohden aletaankin kertoa vielä vitsejä, joiden kuuntelusta nauttivat muutkin kuin vain hedonistit. Legendaarisimmat vitsit alkavat usein esimerkiksi: "Sokrates, Descartes ja Locke meni baariin. Ensimmäinen sanoi..." tai "Arvaa mikä on violetti ja määrittelee tiedon rajat sekä kategorisen imperatiivin..." jne.
Olisi kyllä mukavaa olla kuuntelemassa filosofien juttuja kun ajattelijat alkavat hauskuuttaa toisiaan...
Loppuiltaa kohden aletaankin kertoa vielä vitsejä, joiden kuuntelusta nauttivat muutkin kuin vain hedonistit. Legendaarisimmat vitsit alkavat usein esimerkiksi: "Sokrates, Descartes ja Locke meni baariin. Ensimmäinen sanoi..." tai "Arvaa mikä on violetti ja määrittelee tiedon rajat sekä kategorisen imperatiivin..." jne.
Olisi kyllä mukavaa olla kuuntelemassa filosofien juttuja kun ajattelijat alkavat hauskuuttaa toisiaan...
keskiviikkona, helmikuuta 10
Opettajat: ystäviä vai vihollisia?
Kaikilla on varmasti kokemuksia ilkeistä opettajista jotka ovat ottaneet juuri sinut silmätikukseen ja jotka kysyvät vaikeita kysymyksiä ja määräävät mahdottomia tehtäviä. Näille opettajille suurinta hupia on nähdä kun viattomat oppilaat kärsivät pulpeteissaan kylmäen hien valuessa otsalla. Onko tämä totta? Ovatko opettajat ilkeitä tahallaan?
Miksi joku ryhtyy opettajaksi? Itse en missään nimessä tahtoisi opettajaksi, sillä en ehkä kestäisi päivästä toiseen asioiden toistamista oppilaille, jotka selvästikään eivät välitä eikä heitä kiinnosta. Jos ajatellaan opettajia yleensä, ei vain kouluissa vaan myös kurssien vetäjiä ja luentojen pitäjiä, niin miksi he tekevät sitä mitä tekevät? Tähän kysymykseen saatoin saada vastauksen tänään, kun eräs opettajani oli valmistanut tunnille powerpoint-esityksen, vaikka käyttämämme kirjan oppimateriaaliin olisi kuulunut valmis esitys. Opettaja oli tehnyt oman versionsa ihan vain sen vuoksi, että meidän olisi helpompi oppia asia. Toinen opettajani sen sijaan jäi myöhään iltapäivällä pitämään kurssia, jonka tämä on itse suunnitellut, ihan vain jotta meillä olisi mahdollisuus käydä se. Lopuksi vielä opettajani eräällä kansalaisopiston kurssilla on itse kerännyt lähestulkoon kaiken käyttämänsä oppimateriaalin, ja hän on sentään jo eläkkeellä varsinaisesta työstään, eli hän opettaa vapaaehtoisesti olematonta korvausta vastaan.
Opettajat siis tekevät työtänsä, koska he TAHTOVAT tehdä sitä. Vuosien koulutus tuntuu vähän turhalta, jos ei tahdo tehdä sitä mihin opiskelee. Vaikeat kysymykset ja kokeet eivät ole tahallista kiusantekoa: ne on tehty, jotta me opiskelisimme ahkerammin ja näkisimme mitä asioita meidän pitää vielä opetella.
Kaikenlaiset opettajat ansaitsevat siis suuren kiitoksen. Yritän pitää tämän itsekin mielessäni seuraavalla kerralla kun pänttään matematiikan kokeeseen ja manaan koko aineen ja kaikki sitä opettavat syvälle maan alle...
kuva: www.nerve.com
tiistaina, helmikuuta 9
Musta viini
En tiedä miten se oli mahdollista, mutta eräänä päivänä palatessani kotiini löysin työpöydältäni pienen valkoisen kortin. Käyntikortin kokoinen, pahvista valmistettu kortti, johon oli kauniilla, mustan välkehtivillä kirjaimilla kirjailtu ”Café Poison”. Otn kortin käteeni, ja huomasin siinä olevan taitoksen. Yläreunassa olevan taitoksen avulla avasin kortin ja luin sen sisällä olevan tekstin: ”Olette tervetullut nauttimaan Café Poisonin viihtyisästä ilmapiiristä ja ensiluokkaisesta tarjoilusta, mutta olkaa hyvä älkääkä juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.” Kummastelin kortin sanomaa ja käänsin koko kortin ympäri. Kortin toiselle puolelle oli kirjoitettu osoite. Miettimättä asiaa tarkemmin otin autonavaimeni ja lähdin etsimään tuota kahvilaa.
Ilta oli jo pimennyt, ja kaduilla liikkuvat ihimset olivat vain huputettuja varjoja valopisteiden joukossa. Joutuessani pysähtymään liikennevaloihin, joku koputti auton ikkunaan. Avasin ikkunan ja näin nuoren naisen hymyilevän minulle ja sanovan: ”Älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.”
Jatkoin matkaani, yhä kummastellen. Lähestyin osoitteen ilmoittamaa paikkaa, kun näin valomainoksen jossa luki: ”Älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.”
Pysäköin autoni aivan rakennuksen oven eteen, sillä katu oli aivan tyhjä ja tilaa riitti. Rakennus oli pieni, lähes naurettavan pieni verrattuna sitä ympäröiviin korkeisiin, harmaisiin kerrostaloihin joiden julkisivut olivat harmaantuneet vuosikymmenten aikana. Harmaassa ympäristössä pieni, lämmintä valoa säteilevä kahvila erottautui hyvin. Kävelin kahvilan ovelle ja tartuin kullattuun kahvaan, joka oli kiinnitetty tummanruskeaan puuoveen.
Kahvila ei ollut suuri eikä se edes näyttänyt kahvilalta: se näytti hienon ravintolan aulalta. Huoneessa oli muutamia istumapaikkoja, jotka oli verhoiltu tummanvihreällä kankaalla, tummasta puusta kaiverrettuja yksityiskohtia pitkin kattoa ja lattiaa, sekä baaritiski, joka kiilsi uutuuttaan. Huoneen seinillä roikkui kelloja. Seinät olivat lähestulkoon täynnä erilaisia kellotauluja, mutta yhdessäkään kellossa ei ollut viisareita osoittamassa aikaa. Oudointa oli, että eräässä kaappikellossa oleva heiluri oli ikään kuin pysähtynyt kesken heilahduksen, samoin kuin erään toisen kellon heiluri näytti roikkuvan ilmassa.
Huoneessa oli myös pieni vastaanottopöytä. Sen takana seisoi hieman alle kolmekymmentävuotias nainen. Naisen mustat hiukset oli sidottu nutturalle, hänellä oli yllään liituraitainen jakkupuku ja hänellä oli kultaiset korvakorut. Naisen kasvot olivat virheettömät, hänen puhtaanvalkoiset hampaansa näkyivät kun hän hymyili. Astuin hieman epävarmana vastaanottopöydän eteen ja katsoin naista kysyvästi. ”Kuinka voin auttaa?” hän kysyin minulta – en tiennyt mitä vastata. Onneksi nainen vastasi omaan kysymykseensä heti esitettyään sen: ”Teillä on varmaankin varaus tälle illalle” hymyillen nainen laski hitaasti katseensa pieneen kirjaan, joka oli pöydällä hänen edessään. Minäkin katsoin alas ja näin, että kirjassa ei ollut kuin yksi merkintä. Vaikka nimeni oli minuun katsoen ylösalaisin pystyin silti tunnistamaan sen. ”Meillä on varaus kaikille ihmisille, mutta vain jotkut lunastavat varauksensa.” Nainen sanoi, otti kirjan, sulki sen ja painoi kylkeään vasten, viitaten samalla toisella kädellään kohti pariovia, jotka olivat huoneen perällä. ”Pöytänne odottaa teitä” Katsoin kummissani naista, mutta tämä vain hymyili ystävällistä hymyään. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin totella kehotusta ja lähdin kävelemään kohti pariovia. Matkallani katselin taas seinillä olevia kelloja. Olin kääntymässä naisen puoleen kysyäkseni miksi kellot olivat pysähtyneet – mutta hän vastasi jo minulle: ”Me emme anna ajan kaltaisten häiriötekijöiden rajoittaa asiakkaidemme viihtyvyyttä. Mutta älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä!”
Työnsin pariovet auki. Astuin niin korkeaan saliin, että tuskin pystyin erottamaan kattoa, etenkin kun huonetta valaisivat vain muutamat kynttilät. Salin keskellä näin yhden ainoan lasipöydän. Sille oli aseteltu aterimet yhdelle. Pöytä oli kolmion muotoinen ja jokainen sivu oli yhtä pitkä, noin kolmen askeleen mittainen. Kävelin kohti pöytää, ja näin sen vieressä seisovan hahmon. Lähempää huomasin, että tuo hahmo oli arvokkaan näköinen vanhempi miestarjoilija, jolla oli musta puku yllään ja valkoinen liina laskostettuna vasemmalle kädelleen. Kun tulin pöydän luo, tarjoilija teki kumartavan eleen ja siirtyi pöydän ääressä olevan tuolin taakse ja siirsi sitä niin, että saatoin istuutua pöydän ääreen.
Istuessani tuoliin pystyin tarkastelemaan sitä lähemmin: tuoli näytti raudasta valmistetulta, mutta tosiasiassa se oli koottu avaimista, sadoista ja taas sadoista avaimista joita oli monen kokoisia ja mallisia. Ne olivat kiinnittyneet toisiinsa luoden, yllättävän mukavan, istuimen.
Katselin pöytää. Istuin yhdellä sen sivuista ja näin pöydän kaukaisimmassa kulmassa viinipullon. ”Tahtoisitteko kenties jotakin juotavaa Sir?” tarjoilija kysyi minulta kohteliaaseen ja arvokkaaseen sävyyn. En voinut irrottaa katsettani pullosta, joka oli pöydän kulmalla. ”Kiitos, mielelläni” vastasin, yhä tuijottaen pulloa. ”Mitä tahtoisitte juoda Sir? Meillä on laajin kokoelma kaikkia juomia joita maailmassa on koskaan valmistettu. Voitte valita mitä tahansa mitä mielenne halajaa.” Olin hetken vaiti ja tuijotin pulloa. ”Onko teillä mustaa viiniä?” kysyin ja sain vastauksen ”Kyllä vain Sir, mutta älkää juoko mustaa viiniä, sillä se on myrkkyä.” Irrotin katseeni pullosta ja siirsin sen suoraan tarjoilijan silmiin ”Saisinko lasillisen?”
Tarjoilija käveli pöydän ympäri ja otti pullon pöydänkulmalta ja nosti sen varovasti käsiensä varaan. Mies näytti pullon etikettiä minulle, siinä ei ollut mitään erikoista, valkoisella taustalla luki mustilla kirjaimilla: ”Musta viini” ja vuosikertana oli syntymävuoteni. Mies kosketti korkin ympärillä olevaa ruskeaa sinettiä, joka mureni tomuksi. Mies kosketti pullon korkkia, joka haihtui ilmaan. Hän otti lasin pöydältä, kaatoi siihen jonkin verran viiniä ja asetti sen eteeni.
Nostin lasin silmieni tasolle ja peilasin nesteen väriä kynttilän valoon. Musta neste hajoitii valonsäteet mustan sateenkaaren väreihin, kaikkiin seitsemään pimeyden sävyyn. Pyörittelin viiniä lasissa ja nuuhkaisin sitä. Sieraimiini tulvahtivat moninaiset aromit: mustien ruusujen tuoksu, eebenpuun pihka, ukkosmyrskyn jälkeinen kaste... En voinut enää odottaa, vaikka tiesinkin ettei minun pitäisi juoda mustaa viiniä, sillä se oli myrkkyä. Silloin tarjoilija sanoi ”Ne jotka maistavat mustaa viiniä tekevät sen tarkoituksellisesti, tietäen mitä siitä seuraa. Ne jotka juovat mustaa viiniä viettävät elämänsä peilaten itseään valehtelevan lasin läpi. Ne jotka juovat mustaa viiniä havahtuvat, kun ikä on vienyt kauneuden ja aika on haurastanut mielen; silloin he näkevät miten turhaa on elää elämää jonka aikana muut ihmiset ovat olleet vain laseja, joista juoda mustaa viiniä.”
Katsoin miestä hetken, sitten suljin silmäni ja nostin lasin huulilleni.
Ja maistoin kitkerän maun, tuon mustan viinin.
maanantaina, helmikuuta 1
Curriculum Vitae - elämän kulku
Katkeruus ja pitkävihaisuus eivät kuulu ansioluettelooni.
Nämä sen sijaan kuuluvat:
spanish: basics
psychic abilities: advanced
lauantaina, tammikuuta 30
(Lisää otsikko tähän)
Kokeisiin lukeminen voi joskus olla raskasta. On vaikea keskittyä kun päässä pyörii ainoastaan kouluasiat; silloin kannattaa ottaa hiukan omaa aikaa ja tehdä jotain mikä vie ajatukset muualle. Itse kävin tänään pienellä kävelyllä ja otin sieltä muutaman kuvan. Kuvissa sitä ei näy, mutta ulkona satoi hiljalleen kevyttä lunta, joka sai maiseman näyttämään todella elävältä muuten hiljaisessa metsässä.
sunnuntaina, tammikuuta 24
Jossittelua pop-biisien tahtiin
Kun ensimmäisen kerran näin mainoksen suomalaisesta elokuvamusikaalista luulin ymmärtäneeni mainoksen väärin. Ei suomalaista elokuvamusikaalia ole olemassakaan!
No - nyt on.
Siltä istumalta päätin että tuo elokuva on pakko nähdä, ei siksi että se olisi mullistava käänne suomalaisessa elokuvateollisuudessa, vaan että saisin nauraa sille. Eilen sitten kävin tuon elokuvan katsomassa - ja vaikkei se ehkä ollut niin huono kuin odotin - ei naurukohtauksilta vältytty (nauru ei siis johtunut elokuvan huumorista...)
Kuka ihme on mahtanu ajatella että syvällinen ja dramaattinen rakkaustarina sijoitettuna nykypäivän Helsinkiin, höystettynä parin viime vuosikymmenen pop-biiseillä voisi olla toimiva? Varsinkin kun kohtauksiin liitetyt kappaleet oli väkisin tungettu niihin. Ei vaadita paljoa mielikuvitusta soittaa Maija Vilkkumaan "EI" heti sen jälkeen kun joku lohkaisee: "...se on viimeinen sanani, ja se on ei!" Eikä tietenkään pidä unohtaa taustatanssijoita, jotka esiintyvät yliampuvalla koreografialla mm. eduskuntatalon portailla ja auto-onnettomuuden keskellä.
Lisäksi monissa laulukohtauksissa kuuli ikävästi että itse laulu oli selvästi nauhoitettu studiossa...
Monien muiden asioiden ohella elokuva osoitti, että suomalaiset eivät hallitse piilomainontaa. Ennen alkutekstejä näytettiin lista sponsoreista, joiden tuotteita elokuvassa esiteltiin lähes tökerön suoraviivaisesti. Verrattuna amerikkalaisiin elokuviin, joissa tuotteet ja yhtiöt ovat luonteva osa kokonaisuutta ja toimivat osaltaan jopa lavasteita elävöittävänä tekijänä.
Mutta reiluuden nimissä on myönnettävä että elokuvassa oli omat hyvätkin puolensa. Oli mukava nimittäin katsella suomalaista elokuvaa, jossa oli oikea juoni jota pystyi vielä seuraamaankin! En ollut lukenut elokuvan juoniselostusta, joten idea oli mukava yllätys. Elokuvan toisena päähenkilönä on maahanmuuttajaperheen poika, ja tämän perusteella oletin että elokuvassa käsiteltäisiin maahanmuuttajien tilannetta ja "kielletty rakkaus"-asetelmaa. Näin ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan elokuva kertoo hyvin vaikeasta moraaliristiriidasta ja sen selvittämisestä. Ilahduttavaa oli myös, että perinteisen inhorealismin sijaan käytettiin vähemmän yhteiskuntakriittistä näkökulmaa. Tämä näkyi muun muassa kirosanojen puutteessa.
Ajatella, suomalainen elokuva jossa puolet vuorosanoista eivät olekaan kirosanoja!
Ja mitä musiikkiin tulee; niissä kohdissa - joissa laulut eivät olleet väkisin sovitettuja ja oudolla koreografialla kehystettyjä - onnistuivat jotkin kappaleet todella luomaan tunnelmaa elokuvaan ja kuvastamaan kohtauksen tunteikkuutta.
Pisteet Neil Hardwickille rohkeasta yrityksestä, mutta totuus on että tämä ei ollut elokuvana niitä kaikkein parhaimpia.
Kuva: www.film-o-holic.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)