Olette varmaan huomanneet että syksy on tullut ja talvi odottaa jo oven takana. Kesän lämpö ja valo ovat muuttuneet talven pimeydeksi ja kylmyydeksi. Olen itse niitä ihmisiä, jotka elävät kaikkien vuodenaikojen mukana, eli talvi tuleekin oikeastaan jo tarpeeseen. Pimeä vuoenaika ei mielestäni ole ollenkaan pahitteeksi. Kunhan vain lunta tulisi edes kohtuullisesti, jotta talvesta saisi nauttia kunnolla...
Kaikkia tällainen pimeys ja kylmyys ei tosin ilahduta. "Kesäihmiset" eivät voi sietää syksyä ja koleutta. En tuomitse heitä mitenkään, mielipideasioista ei nimittäin voi kiistellä. Eniten säälin silti niitä, jotka ovat niin uppiniskaisia sään suhteen, että eivät valitukseltaan pysty näkemään tätä luonnon kiertokulun täydellisyyttä.
Mutta ehkä pimeydestä kärsivät eniten ne, joiden sisäinen kello toimii auringon avulla. Nisäkkäinä ihmisillä on luontainen taipumus väsyä pimeässä ja virkistyä kirkkaassa valossa. Vaikka moderni teknologia (eli siis hehkulamput) mahdollistavatkin tämän rajan venyttämisen, on silti ihmisiä, jotka ottavat vuodenaikojen vaihtelun raskaasti. Ns. kaamosmasennus syntyy, kun ainainen pimeys alkaa väsyttää.
Hoitona tähän ongelmaan suositellaan puolen tunnin kirkkaassa valossa olemista. Tätä varten myydään muuten erityisiä kirkasvalolamppuja.
Koska itse en siis moista ole koskaan tavinnut niin tahtoisin tietää käyttääkö joku teistä tällaista? Olisi mielenkiintoista kuulla toimiiko tämä ja minkälaisia kokemuksia teillä on.
2 kommenttia:
ahhah meil on toi lamppu. meen äitillä herätyskellona. ja siit kuuluu linnunlaulua. ällöttävää. pirteetä. eikä tasan auta heräämään! shut the heck up freeking birds!
meenkin äidil on samanlainen herätyskello :D se sopis mulle ihan täydellisesti mut minkäs teet. mut loppujen lopuks kyllästyisin siihen ääneen. thank god ei kuulu mun huoneeseen asti.
Lähetä kommentti