sunnuntaina, maaliskuuta 8

Kauna


Katsoin eilen illalla ensimmäistä kertaa Kaunan. Minulla oli aika korkeat odotukset ko. elokuvasta, ja vähän kyllä jouduin pettymään, kun olin kuullut siitä niinkin paljon.

Juoni oli harvinaisen selkeä kauhuelokuvalle, kun yleensä niissä saa oikein pähkäillä mitä tapahtuu ja miksi. Tässä kuvio oli selkeä: talo, jossa asuu paha henki.

Mukavaa vaihtelua oli myös, että action alkoi jo melko alussa, ilman turhia draamakohtauksia. Japanilainen kulttuuri oli vahvasti esillä, joka omalta osaltaan toi hyvän vivahteen elokuvaan. Elokuvassa oli paljon jännittäviä kohtauksia, ja vielä enemmän sellaisia, joissa katsoja hätkähtää, mutta varsinaista pelon tunnetta se ei ainakaan allekirjoittaneessa saanut aikaan (lieneekö syynä katseluelämyksen jatkuva keskeytys kun eräs kaveri sähläsi blogien kanssa... You know I'm talking about you...).

Mutta kuten kaikissa leffoissa nykyään, paljon jätettiin kertomatta.

  • Pähkinänkuoressa: ihan ok, jännittävä leffa

Ei kommentteja: